Kurt Bäckman - Syväriltä Viipurin kiirastuleen.
     II/JR 2:n komentajana 16.3. - 15.11.-43
       Kurt E. Bäckman oli kiistelty sotilas, jonka ura sisälsi sekä kiitettyjä että kirottuja jaksoja.
       Vapaussotaan hän osallistui 13-vuotisena poikasena Oulun suojeluskunnassa.
       Kahteen otteeseen hän palveli URR:n riveissä Lappeenrannassa 20-luvulla.
       Talvisodassa hän palveli Kev. Os 21. komentajana, II/9 Pr:n komentajana, komppanian päällikkönä.
       Jatkosodassa hän palveli Kev. Os 18:n komentajana, RV:n koulutuskeskuksessa,
       8 D:n suunnittelu-upseerina, Täyd.P.6/HTK 3:n komentajan viransijaisena, 5D:n II/JR2:n komentajana,
       17D:n II/JR22 komentajana, II/20.Pr:n komentaja, HRR:ssa, Rv.Koul.K:ssa19.8-19.11.-44.
       Bäckman joutui alkoholin käyttönsä ja puhetapansa takia usein pilkan kohteeksi.
       Tästä on useita esimerkkejä kirjallisuudessa.
       Bäckman kunnostautui ratsastajana. Hän sai useita alan ansiomerkkejä.
      

 II/JR 2:n ohimarssi Rullan maastossa 4.6. 1943.
 Ohimarssia johtaa 7. komppanian luutn.
 Onni Korhonen, vastaanottaa pataljoonan
 komentaja Kurt E. Bäckman. 
 Kuvat JR 2:n kirjan sivulta 269.
                                    
                                    
 JR 44:n rakentama pataljoonan komentokorsu
 Rulla sijaitsi muutamia kilometrejä Kinkievan
 eteläpuolella.
 Korsu oli II/JR 2:n käytössä 28.12.42 - 20.6.43
 ja uudestaan 16.6. - 21.6. -44.
  rsu sai osuman kranaatista 21.6.-44

  Ylennystilaisuus  Rullan maastossa 4.6.-43.
  Pataljoonan komentaja majuri Kurt E. Bäckman
  onnittelee ylennyksen saaneita.

JR 2:n historiakirjassa on muutamia kohtia, joissa Bäckmanin nimi esiintyy.
Monille kertojille on jäänyt erityisesti mieleen tiedusteluhyökkäys Tirva 2-tukikohdasta

sivu 283
Eino Jokivirta:
Väkivaltainen tiedustelu Tirva 2:n kohdalla 5.11.-43

Väkivaltaisen tiedustelun aloitteentekijänä oli II JR 2:n komentaja, maj. Kurt Bäckman.
Tiedusteluun osallistuivat: 7. kompp. III:n joukkueen 3 ryhmää, kers. Ahdin johtamana. Jääkärijoukkue kokonaisuudessaan, vänr. Yrjö Forssin toimiessa johtajana. Pioneereja oli mukana viisi kuusi miestä. Kokonaisvahvuus oli noin 60 miestä ja lisäksi 6. komppanian toinen joukkue oli toimintavalmiina tarpeen vaatiessa. Osallistuminen tehtävään oli jossain määrin vapaaehtoista. Mitä tulee tehtävän valmisteluihin, minulla ei ole kovin hyvää tietoa, mutta jonkinlainen harjoitus oli pidetty Käpylän maastossa.

7. komppanian III:ssa joukkueessa ryhmänjohtajana toiminut alikersantti Arvi Parkkinen tutustui oma-aloitteisesti vihollisen asemiin ja laati karttaluonnoksen ja toimitti sen komppanianpäällikölle, Onni Korhoselle. Parkkinen pyrki myös mukaan tähän operaatioon, vaan ei päässyt, koska ryhmänjohtajia haluttiin säästää.

Toiminta alkaa: Klo 8.00 tykistö ja krh ampuivat 10-15 min. kestävän melko vahvan tuli-iskun vihollisen asemiin. Tämän jälkeen partiot etenivät melko helposti vihollisen asemiin. Tässä vaiheessa kohtalo puuttui peliin ja tilanne muuttui vaikeaksi. Vihollinen oli vetänyt omat joukot pois etulinjasta ja suunnannut tykistönsä tulen niihin. Tästä johtuen omat tappiomme muodostuivat kovin suuriksi. Erään käsityksen mukaan vihollisen tykistö ampui noin 800 kranaattia.

Tapauksen kulku oli seuraava: Stm. Onni Näppi haavoittui ensin ja edellä mainitut lääkintämiehet vetivät häntä ahkiossa, kunnes ahkioon osui kranaatti ja näin kaatuivat kaikki kolme. Varsinkaan Onnin arkkuun ei ollut mitään laitettavaa. Vihollisen tappioista minulla ei ole mitään tietoa. Tämän homman täydellinen epäonnistuminen saattoi olla syy maj. Kurt Bäckmanin siirtoon JR 22:een. Tilallehan tuli maj. Tauno Simo. Syy tähän epäonnistumiseen taas löytyy täysin virheellisestä valmistelusta. Asia oli vireillä noin kahden viikon ajan ja siitä käytiin avoimia keskusteluja puhelinta käyttäen. Puuttui ainoastaan lehti-ilmoitus (kuuntelulaitteet, vakoilu).

Tappiot: 7. kompp. kolme kaatunutta, kolme-neljä haavoittunutta. Jääkärijoukkuessa kaksi kaatunutta, 10-12 haavoittunutta. Pioneerien tappioista ei ole tietoa. 7. komppanian kaatuneet olivat lääkintämiehet Koivumäki ja Relander sekä stm. Onni Näppi.

 Antti Nikkinen:
 Näin sen muistan mukana olleena...

Kyseistä väkivaltaista oli joukkueemme III/7 ./JR 2 harjoitellut kahden - kolmen viikon aikana useita kertoja. Tulin lomalta 4.11. iltana ja seuraavana aamuna aikaisin lähdimme kolmen ryhmän kanssa jääkärijoukkueella ja pioneereilla täydennettynä juoksuhautoihin odottamaan H-hetkeä.
Tykistön siirrettyä keskityksen kauemmaksi lähdimme liikkeelle. Jo välimaastossa menetimme monta miestä venäläisten tykistökeskityksessä. Kersantti Ahti sai tässä pahan osuman ja minuun osui käteen ja reiteen.

Ryhmän johto siirtyi minulle, kun olin määrätty varalle. Meitä ei päässyt montakaan miestä vihollisen asemiin. Syöksyimme vyöryttämään venäläisten taisteluhautaa. Hämmästykseksemme huomasimme, että siellä ei ollutkaan suurta määrää vihollisia. Syy oli varmaan se, että heidän tykistönsä ampui omien asemiensa tasolle.

Taisteluhaudasta saimme venäläisen vartiomiehen vangiksi. Kuljetimme vankia mukanamme, se olisi tietänyt meille ylimääräistä lomaa. Nyt oli tarkoitus ottaa yhteys toisiin ryhmiin, mutta se ei onnistunut. Harhailtuamme jonkin aikaa huomasimme, että aika, jonka olimme saaneet tehtävän suorittamiseen, kului umpeen. Lähdimme vetäytymään takaisin. Vihollisen korsun nurkalla tuli kova rähinä, en tiedä kuinka paljon vihollisia oli. Pääsimme kuitenkin karkuun. Maastossa oli syvä notkelma, johon pääsimme suojautumaan. Käsikranaatteja alkoi tulla peräämme ja Onni Näppi sai osuman harteilleen. Yritin auttaa Onnia, mutta hän oli niin pahasti haavoittunut, että en voinut olla avuksi. Tässä tilanteessa hävisi saamamme vanki. Kai hän sai myös osuman.

Lähdin nyt kyyryssä juoksemaan. Käsikranaatteja satoi perään ja sain niistä osuman jalkaani. En tiedä kuinka kauan olin siinä maassa, mutta kun nousin, jalka ei ottanut päälleen. En myöskään uskaltanut katsoa, kuinka pahasti oli sattunut. Aloin ryömiä eteenpäin ja vihollinen seurasi perässä. Onneksi maasto oli pitkää heinää, joka suojasi. Välillä, kun tuntui, että vihollinen oli liian lähellä, roikkasin konepistoolilla taaksepäin. Matkaa oli vielä monta sataa metriä omiin asemiin.

Menomatkalla olimme ylittäneet jäässä olleen pienen joen. Nyt oli joen jää tykistökeskityksessä särkynyt, joten jouduin kahlaamaan sen yli ilman toista jalkaterää. Säilyin kai hengissä, kun kylmä vesi tyrehdytti suurimman verenvuodon.

Jälkeenpäin olen ihmetellyt, miten pääsin pahasti haavoittuneena vihollisen asemien läpi. Syy lienee se, ettei vihollinen ehtinyt asemistaan vetäytymisen jälkeen takaisin asemiinsa, ja selvisin välimaastoon. Välimaastossa oli jo menomatkalla kaatuneita ja haavoittuneita, mm. Uuno Suvinen. Uuno pyysi auttamaan, kun oli menettänyt jalkansa. Minusta ei ollut auttajaksi, jatkoin vain ryömimistä. Uunon noutivat toiset miehet pois. Vihdoin tulin omille esteille. Kuin ihmeen kautta satuin tuloaukolle. Samassa jostain tuli avukseni vänrikki Suomalainen. Hän yritti kantaa minua, mutta ei jaksanut. Suomalainen lähetti avuksi komppanianpäällikön lähetit Veikkasen ja Jokivirran. He tulivat ryömien ja vetivät minut niskasta omiin asemiin. Siitä alkoi matka kenttäsairaalaan Syvärin luostariin.

Oman ryhmämme osalta tehtävän läpiviemiseen ei ollut mahdollisuutta. Pioneerit eivät päässeet läpi ja niin meiltä puuttui tehtävän hoitamiseen tarvittavaa taistelumateriaalia. Tappiot olivat suuret, enkä tiedä niistä enempää mitä edellä kerroin. Omat taisteluni loppuivat tähän väkivaltaiseen.

 Aarne Mattila
 Lisätietoja Tirva 2:n väkivaltaiseen
Niin oli kesä 1943 jälleen takanapäin eikä mitään konflikteja "naapurin" kanssa ollut tullut. Oli syksy, muistaakseni marraskuun 5. päivän aamu, kun pataljoonamme silloinen komentaja, Suomen ja Pohjoismaiden kuuluisa esteratsastuksen moninkertainen mestari, keltaisissa ratsumiesten väreissä kulkeva majuri Kurt Bäckman järjesti melko voimakkaan, kevyisiin aseisiin nojaavan ns. väkivaltaisen tiedustelun. Motiivina oli saada vankeja.

Olivatko taas pahat kellot kalkattaneet yli linjojen, mene ja tiedä, kun vanja oli vetänyt ainakin m porukastaan taakse tukilinjaan. Loputkin olivat jättäneet monttunsa, sillä vanjojen juoksuhauille syöksyneet miehemme löysivät sieltä vain muutaman karvalakin, tosin ilman sisällä olevaa päätä, ja monenlaista muuta pientä roinaa. Operaatio oli vain tiedusteluluontoinen. Näin ollen joukkomme vetäytyivät taas omiin asemiinsa.
Ja näin oli koko ruljanssi ohi kestäen korkeintaan puolisen tuntia.

Antti Välttilä:

Meillä oli yleinen käsitys, että edellä kerrottu ( väkivaltainen tiedustelu) oli "niitä Bäckmanin touhuja". Kuitenkin luin JR historiikista eversti Tervasmäen maininnan,  Päämajasta oli niihin aikoihin käsketty järjestellä linjoille toimintaa.
Tullessamme talvella 1942 II/JR2:een oli pataljoonamme komentajana lahjakas upseeri, majuri Veikko Korttila. Vanhat miehet kiittelivät, kun hän aina lisättyä kranaatteja tulivalmisteluissa ja II pataljoona selvisi suhteellisen pienillä tappioilla. Tässä mielessä em. väkivaltainen kyllä oli kumminkin "niitä Bäckmanin touhuja".

                   Bäckmanista kirjallisuudessa:

  Uuno Tarkki:
  Taistelu Viipurista 20.6.1944
  Gummerus 1996

Uuno Tarkki:
...20. prikaatin rungon muodosti Syvärin kaupungin sillanpääasemassa rintamavastuussa ollut JR 22.
Sen II pataljoonan komentajana oli ollut 19.11.-43 alkaen majuri Kurt Bäckman, ikä 40 v.
Uransa aikana hän oli ollut 10 vuotta ratsastuksen opettajana ja välillä myös pois vakinaisesta
palveluksesta. Vaikean puhevikansa takia hänellä oli kommunikoinitivaikeuksia.
Alkoholiongelma oli myös haittana. ( s.16)

Viipurin puolustuksessa...
(sivu 60) Bäckmanin taistelukertomuksesta:
... Lähettiupseeri luutnantti Lehtinen kävi iltayöllä ottamassa yhteyttä edessä viivyttäviin.
JR 58:n ja JR 25.n miehiä vetäytyi jatkuvasti kohti Viipuria hajanaisina ryhminä ja osittain
johtajiensa johdolla. Komentajien sijaintia ei kukaan tiennyt.
Prikaatin komentajalle lähetettiin ilmoitus vihollisen olevan 10 km päässä. Lähetti ei tuonut
mitään vastausta. Puhelinyhteys ei toiminut.
Komppaniat miehittivät asemat klo 22. Luvattuja materiaali- ja asetäydennyksiä ei ollut saatu.
Tykistöstä ei tietoa.

-----
Bäckman vangittiin todennäköisesti 10.7.1944 kuulusteluiden yhteydessä ja siirrettiin Ratsuväkiprikaatiin 11.7.1944.
Toinen istunto pidettiin 11.8 ja hänet määrättiin pidettäväksi vangittuna ja siirrettiin Helsingin päävartioon.
Kolmas istunto oli 9.8.1944 ja hänet vapautettiin odottamaan tuomiotaan.
Hän oli ollut vangittuna kaksi kuukautta.
Sotaylioikeus tuomitsi hänet 19.1.1945 8 kk kuritushuoneeseen osittain varomattomuudesta,
osittain laiminlyönnistä tapahtuneesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Bäcman ampui itsensä 25.1.1945 ennen tuomion lopullista julistamista.

Korkeimmassa oikeudessa 12.3.1945 tuomio nousi yhdeksi vuodeksi (1v) kuritushuonetta.

    Uuno Tarkki sivulla 289:
    " II P:n miehet kunnioittivat komentajaansa majuri Kurt Bäckmania.
    Hän oli ennättänyt luoda pataljoonaansa hyvän hengen.
    Upseereille hän oli sulkeutunut ja etäinen, mutta miehistöä hän osasi lähestyä.
    Hänen fyysiset ja psyykkiset vaikeutensa tunnettiin, mutta niitä ymmärrettiin.
    Siksi hänen saamaansa tuomiota pidettiin kohtuuttomana.
    Ymmärrettiin, että olosuhteet olivat hänen kohtalonsa."
 
  Eero Elfvengren Eeva Tammi:
  Viipuri 1944
  WSOY 2007 

Elfengren, Tammi:

s. 70: 20:n Prikaatin II Pataljoonan komentajana oli 40-vuotias majuri Kurt Bäckman. Hän oli suomalainen "lapsisotilas" vuodeltta 1918.
B. osallistui tuolloin taisteluihin Oulussa, Lempäälässä ja Viipurissa. Talvisodassa hän oli toiminut Kevyt Osasto 21:n
komentajana ja vuosina 1941-42 Kevyt osasto18:n komentajana. Hänen kenttäkelpoisuudessaan oli toivomisen varaa.

s.228:
Puhelinyhteydet alkoivat katkeilla muun muassa klello 10 II Pataljoonan ja prikaatin komentopaikan välillä.
Yhteyttä voitiin ylläpitää vain lähettien avulla. Bäckman antoi kelli 11 käskyn siirtää komentopaikkansa 500 metriä taemmaksi
Ristimäen hautausmaan taakse. Komentopaikka sijoitettiin Kannaksentien varrelle pataljoonan lohkon vasempaan reunaan
Asunto-osakeyhtiö Suorakaiteen taloon, jonk aluona olevassa kellarissa sijaitsi pataljoonan puhelinkeskus.
Siirrosta ei ilmoitettu komppanioille. Bäckman alkoi aamupäivän aikana osoittaa väsymyksen merkkejä.

s. 230: Puolenpäivän jälkeen 6. komppanian II Joukkueen johtaja, vänrikki Robert Castren ilmoitti komppanianpäällikölleen,
vasemmalla Kannaksentien toisella puolella5:n Komppanian miehiä juoksi taakse ja jätti asemansa.  II Jpukkueessa kiersi sana,
että irtautumiskäsky olisi annettu ja vasemmalla ollut I Joukkue vetäytyisi jo.

s. 231: Kun majuri Bäckman näki komentopaikkansa ikkunasta miesten pakenevan, hän lähetti viipymättä molemmat ( ja ainoat)
paikalla olleet upseerinsanimittäin adjutanttinsa, luutnantti Ahti Sirkan ja lähettiupseerinsa, luutnantti Keijo Lehtisen pysäyttämään
pakenijoita. Nämä kuitenkin kieltäytyivät paklaamasta patruunapuutteseen vetoamalla.

s.232: Bäckman ( antoi irtautumiskäskyn viestiyhteyksien katkeamissen ja saarrostusuhan vuoksi ). Lisäksi taustalla vaikutti pelko,
että hänen miehensä joutisivat lähitaisteluun ilman patruunoita.
Eversti Kemppi sai tiedon II Pataljoonan irtautumisesta n. kello 13.40. Bäckmanin toimissa ei ollut enää otetta ja päämäärä-
tietoisuutta. Hänellä ei ollut todellista tilannetietoa etulinjasta eikä hän reserveillään miehittänyt tyhjiä asemia.

OIKEUDENKÄYNTI
 
s. 366:
Viipurin nopea menetys järkytti ylipäällikköä niin suuresti, että määräsi asian tutkinnan ja eversti Kempin ja majuri
Bäckmanin syytteeseen asetettavaksi.

s. 257:  Viipurin puolustuksesta vastanneen 20:n Prikaatin komentaja, eversti Aarne Kemppi ja II Pataljoonan komentaja majuri Kurt
Bäckman asetettiin syytteeseen sotaylioikeudessa. Asia eteni Korkeimpaan oikeuteen.
 
 Majuri Bäckmanin katsottiin olleen vastuussa rintaman murtumiseen johtaneesta joukkojen paosta. Hänen katsottiin laiminlyöneen
saamiensa käskyjen ja puolustussuunnitelman - joka korostaa puolustuksen "ehdottomuutta ja torjuvuutta" - noudattamisen.

s. 357:
Bäckman kuulusteluissa: "Aina kun oli yhteys komppanioihin aamulla 20.6., pyysivät nämä patruunatäydennystä.
En voinut muuta kuin sanoa, että pian tulee, käyttäkää säästeliäästi. Kun tämä vaan jatkui tunnista toiseen, alkoivat miehet
hermostua. En päässyt käymään etulinjassa, koska olin sidottu puhelimeen ampumatarvikeasiassa."