|
10.
Divisioonan komentajan, eversti J Sihvon 23.9.1941 allekirjoittama
ja divisioonan esikuntapäällikön poissa ollessa,
majuri Edv Hyryn varmentama esitys Vapaudenristin 2. luokan
Mannerheim-ristin myöntämisestä vänrikki
Pentti Iisalolle: »Panssaroitu»
vihollinen tuhottiin ja matka jatkui. Pian kärkijoukkue
lähestyi Kiviniemen-Tiurin-Räisälän tietä.
Sillä oli yllättävän paljon liikennettä
molempiin suuntiin. Iisalo käski yhden ryhmän jäädä
takavarmistukseen ja odottamaan pioneereja, muut jatkoivat metsän
läpi lähemmäksi. Noin kolmensadan metrin päässä
Tiurin sillasta oli piikkilankaestelinja ennen tietä. Siinä
olisi tietysti tarvittu pioneereja ja heidän leikkureitaan,
mutta läpi päästiin ominkin konstein. Tykin lukko ei ollut aivan samanlainen kuin panssarintorjuntakurssin harjoituksissa. Se oli malliltaan aivan uusi, mutta periaate oli sama kuin vanhassa. Muutamassa sekunnissa lukko aukesi ja ensimmäinen ammus työnnettiin putkeen. Hetken etsintä, missä on laukaisunappi. Se löytyi ja ase laukesi hieman yllättäen. Yli meni! Seuraava laukaus osui sinne minne pitikin, ensimmäinen vihollisajoneuvo oli poissa pelistä. Samaan aikaan Räisälästä vetäytyvä vihollinen oli päässyt vajaan viidenkymmenen metrin päähän. Rantasila antoi joukkueelle tulikomentoja ja jakoi käskyjä. Iisalo ammusmiehineen ampui tykillä vi- holliskolonnaa niin nopeasti kuin pystyi. Maaleja riitti niin tykille kuin jokaiselle joukkueen miehelle. Kun Räisälän suunnasta tulleiden vauhti oli pysäytetty, käännettiin tykki pysäyttämään Kiviniemen suunnasta tehdyt saarrostusyritykset. Pienten taukojen aikana Iisalo perehtyi tykin laitteisiin. Kiikaritähtäintä hän kokeili ampumalla liikennemerkkiin, joka oli huomattavasti pienempi kuin meidän teillämme käytettävät. Näissä kokeiluissaan Iisalo näki kiikaritähtäimestä noin sadan metrin päässä outoa liikettä. Tykkijaoksen toista tykkiä oltiin tuomassa asemaan, josta voisi aloittaa kaksintaistelun. Iisalo oli nopeampi, tykin ammusvaunu räjähti, eikä tykistä ollut enää vaaraa. Vaikka viholliskolonnan kärki oli liikuntakyvyttömänä tiellä, takaa tulevien paine ja paniikki toivat aina vain uusia ja entistä raskaampia ajoneuvoja näkyviin. Runsaan sadan metrin päähän pysähtyi muun muassa kuuden tuuman haupitsia vetävä traktori. Sen kuljettaja nousi traktorin istuimelta ja katseli kääntymispaikkaa. Iisalon tykki kiikaritähtäimineen näytti tarkkuutensa, laukaus katkaisi traktorinkuljettajan keskeltä kahtia. Alle
kolmeenkymmeneen mieheen supistuneen nuoren valiojoukon taistelu
jatkui kiivaana ylivoimaista vihollista vastaan. Vihollinen yritti
pari kertaa järjestettyä hyökkäystäkin
saartoliikkeineen, mutta yritykset kilpistyivät
talvisodanaikaisista asemista suunnattuun tarkkaan tuleen, jota
välillä tuettiin panssarintorjuntatykillä. Vasta
parikymmentä laukausta ammuttuaan Iisalo huomasi, että
tykin ammuksista osa oli sirpale-, osa panssarikranaatteja. Kun taistelu oli jatkunut ajoittain kiivaana ja vuoroin verkkaisena jo kolmisen tuntia, huomattiin, että patruunat alkavat uhkaavasti huveta. Niitä jouduttiin pariin otteeseen tasaamaankin. Kun kärkikomppaniaa ei kuulunut, oli Pentti Iisalon tehtävä varsin katkera vetäytymispäätös. Sitä ennen saapui Räisälän suunnasta arvokkaasti astuen ja tuhottuja ajoneuvoja väistellen valkopartainen kilipukki. Se sai kaikessa rauhassa jatkaa kulkuaan taistelukentän halki. Irtaantuminen
tapahtui vähin äänin. Iisalo ampui vielä
muutaman kranaatin Tiurinkosken sillan suuntaan, ja sitten mies
kerrallaan siirryttiin takamaastoon. Mutta pitkälle ei
tarvinnut mennä. Muutaman sadan metrin päässä
tavattiin oma kärkikomppania, joka omien taistelujensa
jälkeen oli vihdoin tulossa apuun. Iisalo antoi luutnantti
Ville Alppisaralle nopean tilanneselvityksen. Patruunatäydennyksen
jälkeen palattiin takaisin kohti Tiurinkoskea. Äsken
jätetty tukikohta saatiin lyhyen kahakan jälkeen
takaisin. Komppania työnsi varmistuksensa entistä
lähemmäksi siltaa ja jäi moninkertaisen
vihollisjoukon edessä
JR 2:N KOMENTAJAN ESITYS Jalkaväkirykmentti 2:n komentajan, eversti H Sauren 21. 7 .1944 allekirjoittama esitys Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin myöntämisestä joukkueen varajohtajalle, ylikersantti Arvo Emmanuel Veikkaselle: "Hyökkäysvaiheen
alkaessa toimi Veikkanen alikersanttina tykinjohtajana osoittaen
jo tällöin esimerkillistä rohkeutta ja tarmokkuutta
toiminnassaan. Erikoisesti mainittava on hänen toimintansa
Räisälän taisteluissa 18.8.41, jolloin hänen
johtamansa tykki vaikutti ratkaisevasti m.m. erään vih.
kanuunapatterin valtaamiseen. Itse ampujana toimien tuhosi V.
erään kanuunan miehistön kokonaisuudessaan.
Jatkuvalla tarmokkaalla toiminnallaan hän kiinnitti
esimiestensä huomiota ja ylennettiin kersantiksi sekä
määrättiin j:n varajohtajaksi. Tässä
tehtävässään Vetäytymisvaiheen alusta lähtien ylik. V., toimien it. 1/2-joukkueenjohtajana jälleen kiinnitti esimiestensä huomioita ja saavutti alaistensa ihailun rohkealla ja kylmäverisellä toiminnallaan. Ankarimmissakin kranaattikeskityksissä ja toivottomiltakin näyttävissä tilanteissa säilytti hän aina yliluonnolliselta tuntuvan rauhallisuutensa. Erikoisesti
ansaitsee maininnan hänen toimintansa Sammatuksen
taisteluissa 23.6.44. Kolme vihollisen raskasta ps.vaunua oli
murtautunut läpi kiviesteen asemiimme, jossa ne tulellaan
pakottivat oman jv:mme pysymään matalana tst.haudassa.
Avomaastosta huolimatta, - joka ei antanut edes näkösuojaa
- lähestyi ylik. V. erästä vaunua, ampuen sitä
"ps.nyrkillä". Vaunun pysähdyttyä ja sen
miehistön yrittäessä ulos siitä tuhosi V.
ryhmineen miehistön tulellaan. Hetkistä myöhemmin
vaunu leimahti tuleen tuhoutuen täydellisesti. Toisesta
vaunusta oli havaittu e.m. tapaus, ja niinpä se kääntyikin
ylik. V:n ryhmää kohti, alkaen samalla tulittaa sitä
tykillään ja pk:llään. V. vei tällöin
miehensä tuhoutuneen vaunun suojaan, ja vaunun tultua
ampumamatkan päähän, ampui hän sekä eräs
toinen ryhmän miehistä "ps.nyrkillä"
vaunua kohti. Tuhoutuneesta vaunusta nouseva sankka, tukahduttava
savu sekä osaksi iltahämärä vaikeuttivat
kuitenkin tähtäämistä siinä määrin,
että ammukset menivät ohi vaunusta, joka edelleen
lähestyi ampuen. Tällöin ylik. V., siepaten
mukaansa 8 kg:n kasapanoksen, alkoi savun suojassa lähestyä
vaunua, sai sijoitetuksi kasapanoksen vaunun tornin ja kannen
väliin, heittäytyen samalla vaunun viereen maahan.
Räjähdyksen vaikutuksesta vaunu pysähtyi heti ja
sen miehistö tuhoutui kokonaisuudessaan. Manssilan
taisteluissa 1.7.44 Ylik. V. jälleen ryhmineen sai tililleen
yhden vaunun tuhoamisen. Itse hän tässä taistelussa
haavoittui vaikeasti lähestyessään useamman
ps.vaunun muodostamaa psv.ryhmää." KOMENTOESIKUNNAN
PÄÄLLIKÖN ESITTELY
"Toiminut
koko sota-ajan kk.miehenä. Hyökkäysvaiheen aikana
toimi Karjalan Kannaksen taist:ssa kk.ampujana, osoittautuen
häikäilemättömän rohkeaksi ja
ripeäotteiseksi mieheksi ja aina valmiiksi
partiotehtäviin. Jalkaväkirykmentti
2:n komentajan esityksessä on 5. Divisoonan komentajan,
kenraalimajuri K A Tapolan käsinkirjoitettu lausunto:
"Puollan. 19.7.44 K.A. Tapola." Esityksessä on myös
VI Armeijakunnan väliaikaisen komentajan, kenraalimajuri A E
Martolan allekirjoitus sekä hänen käsinkirjoitettu
lausuntonsa: "Puollan".
Jalkaväkirykmentti 2:n komentajan, eversti H Sauren 1.9.1944 allekirjoittama esitys Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin myöntämisestä taistelulähetille, sotamies Valter Sipiläiselle: "Toiminut koko sodan ajan joukk.johtajan tst.lähettinä osoittaen niin tässä tehtävässään kuin sen ohella monissa tilanteissa harvinaista tarmokkuutta ja oma-aloitteisuutta. Kunnostautunut erikoisesti partiomiehenä osoittaen näillä retkillään erinomaista kylmäverisyyttä ja päättäväisyyttä. Maaliskuussa 1942 eräällä tällaisella väkivaltaisella tiedusteluretkellä hän, sen jälkeen kun vihollisen yhdistetty tuli- ja asuinpesäke oli saarrettu, juoksi kasapanokset käsissään kovan tulen läpi bunkkerin katolle ja tuhosi sen miehistöineen viiden vihollisen antautuessa vangiksi. Keväällä 1942 torjuntataistelujen aikana hän tuhosi useita vihollisia lähettitehtäviensä ohella, osallistuen mm. sisäänmurtautuneiden ps.-vaunujen desanttien tuhoamiseen toimittaen sen jälkeen käskyt ja ilmoitukset varmasti ja nopeasti perille vihollisen ankarasta tulesta huolimatta. Asemien kunnostamisessa hän oli eturivin miehiä innostaen muita esimerkillään. Vetäytymisvaiheen aikana kunnostautui erikoisesti Vitelen, Rajakonnun ja Salmin taisteluissa. Vitelessä hän huolehti väsymättömästi mm. patruunatäydennyksestä hyvin vaikeissa olosuhteissa huomattuaan, että ne alkoivat osalta rintamaa loppua ja täydennys avoimen suon yli oli vaikeaa. Hän osallistui tämän ja varsinaisen tehtävänsä ohella myös välillä vihollisen torjuntaan aina vaikeimmassa paikassa ampuen milloin pk:lla, milloin kp:lla, mitkä kulloinkin oli paikalla käsiin saatavilla. Samoin hän rohkaisi muita ja kp:lla uhaten pakotti pelkuritkin pysymään asemassa. Salmissa hän ottaessaan yhteyttä vasemmalla olevaan naapuriin matkalla joutui taisteluun vihollisosaston kanssa, josta hän tuhosi kp:lla toistakymmentä miestä saaden tämän jälkeen yhteyden naapuriin. Täten hän monella tavoin vaikutti ratkaisevasti vih.rynnäkköjen menestykselliseen torjuntaan ja oman joukon selviämiseen pahalta näyttävistä tilanteista. Nykyisen vaiheen aikana hän eräässä komppaniansa väkivaltaisessa tiedustelussa huomattuaan sivusta- ja selkäuhan, mikä johtui vihollisen yllättävästä hyökkäyksestä komppanian vesistön yli johtaville selkäyhteyksille, yksin kaatoi toistakymmentä vihollista torjuen siten vihollisen sivustahyökkäyksen, pelasti tilanteen. Samoin hän kunnostautui erään vih. tukikohdan valtauksessa, jolloin haavoittui kaksi kertaa. Ensimmäisestä haavoittumisestaan huolimatta jatkoi hän sisukkaasti taistelua suorittaen tällöinkin tehtävänsä mallikelpoisesti." Jalkaväkirykmentti
2:n komentajan esityksessä on 5. Divisioonan komentajan,
kenraalimajuri K A Tapolan käsinkirjoitettu
lausunto: Jalkaväkirykmentti
2:n komentajan esityksessä on myös VI Armeijakunnan
väliaikaisen komentajan, kenraalimajuri A E Martolan
käsinkirjoitettu lausunto: "Puollan". |
|